08 kesäkuuta, 2014

4 kiinnostavinta paikkaa, joita ei oikeasti koskaan ollut olemassa

Untitled-1

Oon valvonut jo pari yötä googlailemassa tästä aiheesta ja en halua että tää kaikki menee hukkaan, joten here we go again.

Agloe, New York

Agloella on aika suuri rooli John Greenin Paper Townsissa, ja oonkin aika varma siitä kaikki tämä mun intoilu lähti alunperin liikkelle.
Agloe oli tahallinen virhe kartassa, tarkoitettu vain copyright -merkinnäksi (jos joku kopioisi kartan suoraan, tunnistaisi tekijän kartan omakseen Agloesta etc), mutta sitten ihmiset jotka omisti tämän vanhan kartan alkoivat etsiä paikkaa ja lopulta joku perusti paikkaan kaupan nimeltä Agloe General Store -- ja niin Agloesta tuli oikea paikka. Kauppa on jo suljettu ja harva kartta enää mainitsee Agloeta, se hävisi Google Mapsistakin aikaisemmin tänä vuonna.

Mountains of Kong

Kongon vuoristo on vuoristo, jota ei koskaan ollut olemassakaan, mutta joka oli jokaisessa Afrikan kartassa vuodesta 1798 lähtien aina 1880-luvun lopulle saakka.
Englantilainen kartantekijä merkitsi kartalleen täysin olemattoman vuoriston, koska halusi tukea omaa teoriaansa Niger -joen kulusta, ja moniin vuosiin kukaan vaan ei käynyt tarkistamassa asiaa. Mun mielestä on jotenkin tosi hauska idea, että monet tutkimusmatkailijat on joutuneet kääntymään takaisin tai kiertämään pitkiä matkoja ihan vaan koska uskoivat sokeasti karttaa ja luulivat että edessä olisi ylitsepääsemätön vuoristo.
Lopulta nuori ranskalainen tutkimusmatkailija todisti, ettei vuoristoa ole koskaan ollut olemassakaan ihan vain vaeltamalla alueen läpi.
Tää mainitaan No Such Thing as a Fish -podcastin nelosjakossa, menkää kuuntelemaan!

Beatosu ja Goblu

Beatosu ja Goblu ovat olemattomia kaupunkeja Ohiossa. Kaupunkien nimet tulee Michiganin yliopiston jalkapallojoukkueen kannustushuudosta Go Blue! ja viittauksesta joukkueen arkkiviholliseen Ohio State Universityyn (OSU). Michiganin yliopistossa opiskellut Peter Fletcher lisäsi kaupungit kartalle vuonna 1978 osoittaakseen lojaaliuttaan entiselle koululleen, aika hardcore jäbä, en ehkä itse kamalasti lähtisi karttoja sotkemaan ihan vaan hehkuttaakseni jotain entistä opinahjoa.

Argleton

Argleton on vähän kuin nykyajan vastine Agloelle. Argletonin kaupungin löysi vielä jokin aika sitten Google Mapsista ja Google Earthista, mutta sen kohdalla on oikeasti vain tyhjää peltoa. Koko kaupunki oli olemassa vain internetissä. Google ei ole kommentoinut Argletonin kaupunkia mitenkään muuten kuin sanomalla että kartoissa on välillä virheitä ja ne korjataan, mutta mä olettaisin että tää oli keino paljastaa jos joku väärinkäyttää Googlen karttoja, ihan niin kuin Agloe aikoinaan.

Lisää tietoa samasta aiheesta ainakin näiden wikipedialinkkien takaa: fictitious entry, trap street ja phantom settlement.

Pliis, kertokaa mulle etten oo ainut joka käyttää kesäyönsä näin. 

13 kommenttia:

  1. Anonyymi00:12

    cool!
    näiden googlaus ei varmaan vie yöunia yhtä vahvasti ku omat sarjamurhaaja-googlailut... D:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha joo ei ihan! mulla on luonnoksissa "kiinnostavimmat murhaajat" -postaus joka ei ehkä koskaan tuu näkemään päivänvaloa mutta tässä joku pari viikkoa sitten luin sitä varten pitkästä aikaa Jeffrey Dahmerin wikisivua keskellä yötä ja eihh, never again

      Poista
    2. Anonyymi16:24

      Apua kerro super tiivistetysti kuka on Jeffrey Dahmer? ;o Uteliaisuus heräsi, mutta oon niin herkästi säikkyvä, että pitää ensin tietää mihin ryhtyy ennenkuin meen lukeen tästä wikipediasta, jos vaikka menetän kuukauden yöunet!
      t.menetin kun luin joskus jotain sun postausta ja aloin googlaileen kanssa sarjamurhaajia : D

      Poista
    3. jeffrey dahmer oli sarjamurhaaja ja kannibaali joka murhasi 17 miestä 80-luvulla, tähän sit liittyy kaikkea ruumiiden säilytystä asunnossa ja niiden pääkallojen keräämistä, mistä löytyy aika yksityiskohtaistakin tietoa jos haluaa googlata.
      mun mielestä ehkä creepyintä oli dahmerin kokeet missä se ruiskutti vielä elossa olevien uhrien aivoihin jotain happoa(?) ja yritti saada niistä sellasia ~zombeja joilla ei olisi omaa tahtoa ollenkaan. ugh.

      Poista
    4. Anonyymi15:44

      huiii, okei ehkä en mee googlaan tätä sitten enempää, tyydytit uteliaisuuteni tällä : D

      Poista
  2. salaperäistä :O jotenkin vähän pelottavaakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jooo eikö olekin jotenkin tosi kiehtovia nää? en tiedä, varsinkin toi Agloe on mun mielestä niin lähellä Narniaa tms kuin voidaan koskaan päästä, koska sehän oli alunperin olemassa vain kartantekijän päässä kunnes siitä tuli oikea kaupunki. tosi siistiä. idk.

      Poista
    2. hah hassua nimittäin aluks mulle tuli otsikon perusteella ajatus et tää postaus olisikin semmosista fantasiamaailmoista niinku esim narnia :D

      Poista
  3. Tääpä oli mielenkiintoinen juttu! En oo koskaan kuullukaan, kaikkea sitä googlesta löytääkin :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha, jooo! parasta googlailla monta tuntia joskus aamuyöllä jotain mistä ei oikeesti tule koskaan olemaan mitään hyötyä.... :-Dd

      Poista
  4. Aaaa oonkin oottanut jotain tän tyylistä postausta! Olin niin fiiliksissä sillon niistä urbaani legendoistakin jo :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha näitä postauksia on just hauska tehdä silloin kun pääsee siihen oikeeseen fiilikseen! mulla ois siihen mysteeripostaukseen jatko-osakin työn alla, pitää vaan odotella että tulee taas kirjoitusfiilis joku ilta tai yö :-)

      Poista
    2. Anonyymi16:25

      JOOOO jatko-osa JOOO! Just tällasten juttujen takia luen sun blogia!

      Poista

UKK:
instagram?
pauliinakiero
twitter?
@pauliinakiero
tumblr?
http://pauliinak.tumblr.com/