09 kesäkuuta, 2015

I AM ALSO A WE

sense8

A group of people around the world are suddenly linked mentally, and must find a way to survive being hunted by those who see them as a threat to the world's order.

Mulla on ennenkin ollut positiivisia kokemuksia Netflixin omista sarjoista ja uusin Sense8 ei tuottanut sekään pettymystä, vaikka mua alussa vähän epäilyttikin. Matrix -leffoista tutut ohjaaja/käsikirjoittaja/tuottajasisarukset Wachowskit käsittelee tällä kertaa teemoja, jotka scifissä jää usein vain taustalle: identiteettiä, ihmissuhteita ja seksuaalisuutta.

Sense8 on vähän hämmentävä sarja. Ajan ja paikan välillä hyppelystä ei aluksi tunnu löytyvän sääntöjä tai logiikkaa. Pelkästään päähahmoja on jo kahdeksan ja jokaisella niistä on vielä oma kaveripiirinsä täynnä uusia naamoja. Välillä tapahtumat liikkuu tuskallisen hitaasti ja toivon että voisin seurata pelkästään sen mun lempihahmon tarinaa.
Mutta silti. Kauniita kuvauspaikkoja ympäri maailmaa, sympaattisia monikerroksisia hahmoja, ennalta-arvaamattomuutta ja ehkä parhain tv-pari sitten Sethin ja Summerin.

Hauska kesäsarja kunhan ei odota turhan suuria. Eli just täydellinen bingewatchattavaksi ennen kuin Orange is the New Blackin seuraava kausi saapuu perjantaina.




Joko te olette maratoonanneet sarjan ja kuka on teidän suosikki tästä kahdeksikosta? Ja okei tää voi olla myös ihan free for all tv-postaus, fanityttöillään vaikka X-Filesista jos siltä tuntuu. 

3 kommenttia:

  1. katoin just koko sarjan läpi mitäs tässä lomalla muutakaan tekisi :--D rakastuin ehkä vähän Wolfgangiin eikä Liton ja Alfonsonkaan kattominen pahaa tehnyt....... ihan virkistävän moniulotteinen sarja tosin toivon ettei Willistä ja Rileysta nyt tullut joku pääkaksikko koska siinä oli ehkä epämielenkiintosin pariskunta koko ryhmästä :---/ jos täsät nyt edes tulee toinen kausi, toivottavasti tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. munkin mielestä Will ja Riley oli tylsimmät hahmot.... tai ehkä Will toimi yksinään tai sellanen "porukan johtaja" -tyyppinä ihan jees mutta pariskuntana tosi tylsä kaikkii muihin verrattuna :-Dd ja toivottavasti tulee toinen kausi!

      Poista
  2. ....ja Alfonsohan on tosiaan näyttelijän etunimi mutta tarkotin tietty Hernandoo haha ihana mies joka tapauksessa :--*

    VastaaPoista

UKK:
instagram?
pauliinakiero
twitter?
@pauliinakiero
tumblr?
http://pauliinak.tumblr.com/